Mahdollisuuksien metsä avaa ovia tulevaisuuteen
Metsäteollisuus ry:n järjestämä Mahdollisuuksien metsä -koulukampanja on vienyt metsäteollisuuden ammattilaiset vierailemaan kouluihin ympäri Suomen myös tänä vuonna. Kampanjan tavoitteena on innostaa nuoria tutustumaan metsäalan monipuolisiin uramahdollisuuksiin.
DS Smith on ollut osana koulukampanjaa jo useita vuosia. Yrityksen lähettiläät ovat käyneet sovituilla kouluilla kertomassa työstä metsäalalla, ja myös koulupoluista alalle.
Tänä keväänä DS Smithin lähettiläät on voinut tavata Urjalan yhteinäiskoulussa ja Lielahden koulussa Tampereella. He tapasivat yhteensä yhdeksää luokallista kahdeksasluokkalaisia koululaisia ja kertoivat heille metsäteollisuuden tarjoamista uramahdollisuuksista sisältäen myös DS Smithin tarjoamat mahdollisuudet aaltopahvin parissa.
"Oli hienoa kertoa nuorille laajoista mahdollisuuksista. Metsäteollisuus tarjoaa valtavasti erilaisia urapolkuja aina tuotannosta tuotekehitykseen ja logistiikasta markkinointiin," kertoi markkinointi- ja viestintäpäällikkö Suvi Hjelm, joka tapasi yli sata nuorta kampanjan aikana.
"Halusimme erityisesti painottaa, että metsäalalla toiminta on paljon muutakin kuin perinteistä puunkorjuuta. Toimintamme on hyvin monimuotoista ja tarvitsemme osaajia moniin eri tehtäviin," jatkoi Operations Excellence Manager Katja Viitala omien käyntiensä pohjalta.

Mahdollisuuksien metsä -kampanja jatkuu vielä hetken aikaa ympäri Suomen. DS Smith, yhdessä muiden alan yritysten kanssa, toivoo voivansa innostaa yhä useampia nuoria tarttumaan metsäalan tarjoamiin mahdollisuuksiin.