DS Smith on julkaissut tilikauden 2021/22 tuloksensa

Kierrätettävien pakkausten eurooppalainen johtava toimittaja DS Smith, joka toimii Suomessa kuudella paikkakunnalla ja palvelee maamme merkittäviä pakkaavia yrityksiä, on julkaissut konsernituloksensa 30.4.2022 päättyneen tilikauden osalta.

Mennyt tilikausi oli paitsi maailmantilanteen vuoksi haastava, myös onnistunut. Kuluttajien kulutustottumusten muutos ja kiinnostunut vastuullisuutta ja ympäristöä kohtaan näkyi kestävän kehityksen huomioivien pakkausten kysynnässä, jonka osalta tulevaisuus näyttää myös valoisalta.

Konsernin johtaja, CEO Miles Roberts, kommentoi tulosjulkaisua lyhyesti:

”Päättynyt tilikautemme oli jälleen liiketoiminnallisesti epänormaali johtuen maailmanlaajuisen pandemian jatkumisesta ja myös Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan. Nämä vaikeat hetket ovat osoittaneet, miten joustava, myötätuntoinen ja sitoutunut henkilöstö meillä DS Smithissä on.

Olemme saavuttaneet vahvat toiminnalliset, ympäristö- ja taloudelliset tulokset. Toimet, joita olemme tehneet vastataksemme asiakkaidemme muuttuviin tarpeisiin, joihin kuuluu myös alati kasvava kiinnostus kestävään kehitykseen, ovat johtaneet ennätykselliseen volyymikasvuun.

Uusi tilikausi on lähtenyt hyvin käyntiin edellisen vuoden tapaan. Vaikka yleinen taloudellinen tilanne on edelleen huomattavan epävarma, ovat odotuksemme ennallaan. kasvu yhdistettynä jatkuvaan tarpeeseen tarkistaa hinnoitteluamme ja tarkkailla kustannustasoamme kasvattaa luottamustamme tulevaa vuotta kohtaan, ja odotamme suorituskykymme paranevan yhä edelleen.”

Miles Roberts, DS Smith CEO
Miles Roberts, DS Smith CEO

Suomessa kulunut 12 kuukautta oli yhtä lailla haastava ja samoin onnistunut kuin konsernilla kokonaisuudessaan.

Suomen toimintojen toimitusjohtaja Ari Viinikkala:
“Päättynyt tilikautemme oli jälleen onnistunut DS Smithin Suomen liiketoiminnoissa. Kysyntämme kasvoi ja erityisen vahvana asemamme oli vähittäiskaupan pakkausten sekä verkkokaupan osa-alueilla, joissa kuluttajien kulutuskäyttäytymisen muutos ja uudenlaiset tavat ostaa heijastuivat myös pakkaustoimialalle. Myös teollisuuden elpyminen koronavuoden jälkeen näkyi pakkausten kysynnässä. Tilivuottamme siivittivät onnistumiset innovatiivisten pakkausten parissa, josta loistavana esimerkkinä menestymisemme jälleen maailmanlaajuisessa WorldStar -pakkauskilpailussa, nyt logistisesti tehokkaalla juomapakkausten palautuskontilla. Kuluttajien alati kasvava kiinnostus kestävää kehitystä kohtaan näkyy meillä kierrätettävien, ja usein jo kierrätetystä raaka-aineesta valmistettujen aaltopahvipakkausten kysynnässä, minkä vuoksi tulevaisuutemme näyttää valoisalta kasvaneista kustannuspaineista huolimatta.”

Tarkemmin konsernin julkaisemat tilikauden tulosluvut sekä Miles Robertsin laajempi lausunto ovat luettavissa virallisista englanninkielisistä raporteistamme, jotka löydät tämän linkin takaa.

Median yhteydenotot pyydämme osoittamaan konserniviestintään, yhteystiedot löytyvät tulosraportistamme.