SINI-siivousvälineitä tuotetaan ympäristöasiat edellä

Sinituotteen tehtaalla, keskellä Kokemäen maalaismaisemaa pyörät pyörivät kovaa vauhtia, vaikka eletään korona-aikaa. Siivousvälineiden kysyntä on poikkeustilan aikana kasvanut, erityisesti verkkokaupassa. Näyttää siltä, että juuri mikään ei voi hetkauttaa heidän bisnestään, eivät edes kiinalaiset.

Suomesta ei löytynyt 1970-luvulla montaakaan kotia, jossa ei käytetty siivouksessa Sinipiikaa tai pihalla Lucifer-grilliä. Molemmat ovat aikansa superbrändejä, jotka ovat syntyneet silloisen Sini-Tuote Oy:n tehtaalla.

Nyt 50 vuotta myöhemmin hittituotteita ovat rikkasetti ja monitoimimoppi, mutta sinipiikoja valmistetaan yhä. SINI on Suomen suosituin siivousvälinebrändi ja yhtiö on kasvanut pohjoismaiden johtavaksi siivousväline-, kodintuote- ja autotarvikealan konserniksi, joka työllistää yli 500 ihmistä.

Meidän missiomme on valmistaa erilaisia välineitä helpottamaan kodin arkea. Kaikkien tuotteiden valmistuksessa tavoitteena on, että ne ovat laadukkaita, hyvännäköisiä ja ergonomisia.

Kehityspäällikkö Rami Peltosaari
Sinituote Oy

Tuotteiden laatu ja kestävyys ovatkin olleet aina ykkössijalla. Tästä hyvänä esimerkkinä on tuo samainen Sinipiika eli jos satut omistamaan aikojen alussa valmistetun Sinipiian, voit edelleen ostaa siihen vaihtosienen ja käyttöikä vaan jatkuu.

Tarkemmin ajatellen, onkohan mikään muu Suomi-brändi kuin SINI vaikuttanut yhtä paljon suomalaisten arkeen? Olemme tottuneet laadukkaisiin siivousvälineisiin ja jos joudumme etsimään vastaavia ulkomailla, olemme ihan hukassa.

Palataan hetkeksi nykyisen Sinituotteen vaiherikkaaseen historiaan. Yhtiö nimeltä Sini-Tuote perustettiin 1940-luvulla Vantaan Tikkurilaan. Se oli metallialan yritys, joka valmisti mm. siivousvälineitä, sairaalasänkyjä, verhonipsuja ja grillejä. Yrityksen tuotanto siirtyi Kokemäelle, uuteen tehdasrakennukseen 1970-luvun alkupuolella.

- Sini-Tuote ajautui vaikeuksiin ja päätyi 1980-luvun lopulla pankin haltuun. Iso ja tunnettu suomalaisyhtiö Hackman astui mukaan kuvioon, kun yhtiön varatoimitusjohtaja Ilkka Brotherus alkoi neuvotella Sini-Tuotteen ostamisesta.

Kauppoja ei Hackmanin kanssa syntynyt, mutta Brotherus näki siivousvälinetuotannon tulevaisuuden mahdollisuudet ja päätti ostaa sen osan Sini-Tuotteen liiketoiminnasta, nimi mukaan lukien.

- Alusta asti Brotheruksella oli visiona siivoustuotteiden kehittäminen. Tavoitteena oli valmistaa kestäviä, laadukkaita ja kotimaisia tuotteita, jotka valmistetaan Suomessa niin pitkälle kuin pystytään, muovista alkaen.
Uuden perheyhtiön nimeksi muutettiin Sinituote Oy. Kun toimintaa aloitettiin Kokemäellä vuokratussa tehtaassa oli työntekijöitä neljä. Nyt heitä on Suomessa noin sata ja yrityksen pääkonttori on Hyvinkään kupeessa. Nykyistä perheyhtiötä luotsaa tytär Johanna Hamro-Drotz ja isä Ilkka Brotherus toimii hallituksen puheenjohtajana.

Brotheruksen visio on vuosikymmenten varrella toteutunut. Tänä päivänä kuluttajat pitävät SINI-brändiä laadukkaana, luotettavana ja vastuullisena. Se on tietysti yritykselle sitä tärkeintä pääomaa, jota kiinalaiset eivät hevin voi ottaa haltuunsa.

Toimintaa kehitetään ympäristöasiat edellä

Sinituotteen moderni tehdas sijaitsee keskellä Kokemäen kaunista maalaismaisemaa, Kokemäenjoen varrella. Jos katsoo tehdasta korkealta, voi sen katolla nähdä yli tuhat aurinkopaneelia keräämässä energiaa tehtaan tuotantoon.

Oma aurinkovoimala on yksi Suomen suurimmista ja tuottaa noin 15 prosenttia tehtaan kuluttamasta energiasta. Loput energiantarpeesta katetaan pohjoismaisella vesivoimalla, josta ei myöskään synny hiilijalanjälkeä.

- Tavoitteena on kaikessa toiminnassamme olla mahdollisimman ympäristöystävällisiä ja pyrkiä hiilijalanjäljettömyyteen sekä omavaraisuuteen. Tehtaalla syntyy 100 tonnia jätettä vuodessa ja siitä tippaakaan ei mene kaatopaikalle, kertoo Peltosaari ylpeänä.

DS Smithin pakkaukset kestävät jopa robotin lujat otteet.
DS Smithin pakkaukset kestävät jopa robotin lujat otteet.

Ekologisuus on Peltosaaren mukaan tärkein asia, kun mietitään tuotantoa ja sen tulevaisuutta.

- Kuulumme kemianteollisuuden energiatehokkuussopimukseen. Se on vapaaehtoinen sopimus, jossa tehdas sitoutuu pienentämään ostoenergian kulutusta. Tästä esimerkkinä aurinkopaneelit, valaistuksen vaihtaminen led-tekniikkaan, koneiden vaihtaminen hybridikoneiksi, jotka ei tietyssä vaiheessa kuluta energiaa lainkaan jne. Eli aika pitkälle on kuljettu vuodesta 1988 lähtien ja viimeiset viisi vuotta on ollut todella nopeaa kehitystä. Kaikki tämä tähtää tulevaisuuteen, jossa kaikki tehdään mahdollisimman vähän ympäristöä kuormittamalla.

Kaikki siivoustuotteet pyritään tekemään kierrätysmateriaalista, jos se vain on mahdollista. Kokonaan kierrätysmuovista on tehty esimerkiksi tiski-, wc- ja kaakeliharjat.

Pyrkimyksenä on Peltosaaren mukaan siirtyä hiilijalanjäljettömään tuotantoon myös kaikessa pakkausmateriaaleissa, mukaan lukien kalvot ja teipit.

Ekologinen ja kestävä pakkaus
Ekologinen ja kestävä pakkaus

Pakkauksissa tärkeintä ekologisuus ja kestävyys

Ympäristöasiat kulkevat Sinituotteella tiukasti mukana myös pakkaussuunnittelussa ja -tuotannossa.

- Yhteistyökumppanimme pakkauspuolella on ollut jo pitkään DS Smith, ja arvostamme sitä, että heillä otetaan ympäristö huomioon kaikessa tuotannossa ja silti laadusta ei tingitä. Esimerkiksi kierrätetty pahvi ei usein ole niin kestävää kuin sen pitäisi olla, mutta DS Smithin pakkaukset kestävät jopa robotin lujat otteet täällä tehtaalla, kiittelee Peltosaari.

Pakkauksen suunnittelu on olennainen osa tuotekehitystä ja yhteistyö DS Smithin kanssa alkaa usein jo siitä, kun Sinituotteella on tehty uudesta tuotteesta protomalli.

Sekä kuluttajan että ympäristön kannalta on hyvä, että pahvia on mahdollisimman niukasti.
Sekä kuluttajan että ympäristön kannalta on hyvä, että pahvia on mahdollisimman niukasti.

- Yhteistyö on meille helppoa: annamme heille projektin ja voimme luottaa siihen, että homma hoituu ja toimii. DS Smithillä on hyvät pakkaussuunnittelijat, jotka tietävät alusta asti, mihin asioihin pitää kiinnittää huomiota.

Pakkaus on Rami Peltosaaren mielestä erittäin merkityksellinen asia.

- Kun asiakas ostaa tuotteen, niin pakkauksen pitää olla kätevä, eikä saa tulla sellaista fiilistä, että pahvia on tuhlattu älyttömästi. Pahvin hävittämisestä on asiakkaalle aina vaivaa, joten on sekä kuluttajan että ympäristön kannalta hyvä, että pahvia on mahdollisimman niukasti.

Sinituotteen tarina on ollut 1980-luvun lopulta lähtien jatkuvaa kasvua, tuotekehitystä, kuluttajien luottamuksen rakentamista ja ylläpitoa koko SINI-brändiin. Miltä tulevaisuus näyttää?

- Pyrimme laajentumaan kotimaassa muille tuotealueille, pysymään tuotekehityksen kärjessä ja olemaan myös ympäristövastuun edelläkävijöitä. Ja aiomme jatkossakin pysyä Suomessa ja Kokemäellä!

Sinituote Oy

  • Suomalainen perheyritys ja osa Pohjoismaiden johtavaa siivousväline-, vaatehuolto- ja autonhoitotarvikealan SINI-konsernia
  • Tuotemerkkejä mm. Sini, Kungs, Lundia ja Ruotsissa Rörets
  • Työntekijöitä Suomessa yli 100 , SINI-konsernissa noin 500 henkilöä
  • Päämarkkina-alueet kulutustavaroissa ovat Suomi, Ruotsi ja Norja sekä Puola ja Saksa.
  • Liikevaihto vuonna 2019 25,2 miljoonaa euroa
  • ISO 9001-, ISO 14001- ja ISO 22000 -sertifikaatit