DS Smith lahjoittaa keräyslaatikot Kansainvälisen Salibandyliiton tuleviin tapahtumiin

DS Smith lahjoittaa Kansainväliselle Salibandyliitolle, International Floorball Federationille, sen “Stick with It!” -kierrätyskampanjan keräyslaatikot. Laatikot valmistetaan juuri tätä tarvetta varten DS Smithin tehtailla Suomessa.

Liiton tapahtumissaan keräämiä varusteita käytetään sen kehitysprojekteissa. Ne materiaalit, joita voidaan käyttää, huolletaan ja kunnostetaan luovutettavaksi eteenpäin. IFF on yhdessä salibandymateriaalivalmistaja UNIHOC:n kanssa tukenut kehittyviä maita jo yli kymmenen vuoden ajan toimittamalla heille mailoja, palloja, maalivahdin tarvikkeita, maaleja ja joissain tapauksissa jopa salibandykentän laitamateriaalia. Kuluvana vuonna 2021 kampanja järjestetään osana Ruotsissa pidettäviä naisten Salibandyn maailmanmestaruuskilpailuita sekä Helsingissä pidettäviä miesten Salibandyn maailmanmestaruuskilpailuita, jotka siirtyivät vuodelta 2020.

“Olemme iloisia, että voimme tukea kampanjaa lahjoittamalla tilaustyönä tätä tapahtumaa varten valmistamamme näyttävät ja kierrätettävät aaltopahviset keräyslaatikot, joiden rooli tulee olemaan merkittävä kerättäessä materiaalia uudelleenkäytettäväksi. Yksi yrityksemme syksyllä 2020 julkaistun kestävän kehityksen strategian tavoitteista on sitouttaa 5 miljoonaa ihmistä kiertotalouden mukaiseen elämäntapaan. Tukemalla tämän kaltaisia toimintoja voimme konkreettisesti jakaa tietoa kiertotaloudesta ja vaikuttaa suoraan syntyvän jätteen määrään,” sanoo Ari Viinikkala, joka on DS Smithin Suomen pakkausliiketoiminnan toimitusjohtaja.

Liiton tapahtumissaan keräämiä varusteita käytetään sen kehitysprojekteissa.
Liiton tapahtumissaan keräämiä varusteita käytetään sen kehitysprojekteissa.

DS Smith on sitoutunut johtamaan muutosta kohti kiertotaloutta osana tarkoitustaan ‘Redefining Packaging for a Changing World’ ja Now and Next -kestävän kehityksen strategiaansa tuottamalla enemmän kiertotalouden mukaisia ratkaisuja asiakkailleen ja ympäröivälle yhteiskunnalle – sekä vähentämällä kertakäyttöisen muovin määrää ja hiilidioksidia toimitusketjuista ja tarjoamalla innovatiivisia ratkaisuja kierrätykseen.

“Olemme hyvin kiitollisia lahjoituksesta, joka auttaa meitä antamaan salibandyssa käytettäville tuotteille uuden elämän samalla, kun tuemme kehittyvien maiden salibandymahdollisuuksia. Yhteisten arvojen ja ajatusten jakaminen kestävästä kehityksestä DS Smithin kanssa on vahva lähtökohta yhteistyöllemme. Aito win-win-tapaus, jossa voimme auttaa heitä saavuttamaan tavoitteitaan,” toteaa Tero Kalsta, Sales Coordinator, IFF

Pandemia on aiheuttanut myös IFF:n joidenkin tapahtumien siirtymisen, ja sitä myötä keräysten siirtymisen. Keräyslaatikot tulevat esille tämän vuoden tapahtumiin Ruotsissa ja Suomessa:

Women’s WFC 2021, IFU Arena, Uppsala, 27.11.-5.12.2021
Men’s WFC 2020, Helsinki Ice Hall / Hartwall Arena, Helsinki, 3.-11.12.2021