Verkkohuutokaupassa pakkauksella on merkitystä

Nettihuutokauppa Auctionet tarjoaa palvelutoimintoa huutokaupoille. Sen tehtävä on huolehtia ostavasta asiakkaasta, ei siis pelkästään itse huutokaupan hoitamisesta. Sillä on tarjolla myös kuljetusjärjestelmä, joka on kätevä ja turvallinen tapa saada huutokauppalöydöt kotiin.

Ensimmäisen, toisen ja kolmannen kerran – myyty! Onnittelut voittajalle! Tarkemmin ajateltuna voi miettiä, onko tässä onnittelemisen aihetta: Haluat ostaa jotakin, mutta hinta sen kuin nousee. Ja lompakkoa täytyy kaivaa yhä syvemmältä. Tilanne toistuu toistumistaan ja jos haluat olla vielä mukana, huutamista on jatkettava. Mutta jos olet onnekas, pääset loppuun asti – ja saat ostaa sen, mitä halusitkin.  Olet todella iloinen ja sinusta tuntuu siltä, että olet voittanut!

Kyse on tietenkin huutokaupasta. Miellyttävää draamaa, jossa tinkimisen sijaan löytää itsensä iloisesti tekemästä juuri päinvastoin. Aiemmin tämä tapahtui huutokauppakamareilla ja -pihoilla. Nykyään dramatiikkaan pääsee osalliseksi, kunhan käytössä on internetyhteys.

Jos nettihuutokaupat kiinnostavat, Auctionet on varmasti tuttu nimi. Perustamisestaan vuodesta 2011 lähtien yritys on kivunnut tasaisesti ylöspäin, vaikka alkuvuosina kehitys oli verkkaista.
– Huutokauppahuoneilla kesti jonkin aikaa lämmetä ajatuksellemme, kertoo Peder Slettengren, joka on yksi päätekijöistä Auctionetin takana.
– Mutta kehitys puhui puolestamme. Huutokauppahan on suorastaan kuin tehty verkkoon. Ratkaisun ansiosta tarjoamamme keinot välttää nurkan takana odottavat käytännön ongelmat.

Tietokone meklarina

Huutokauppakamari on turvallinen palvelu niille, jotka haluavat myydä tavaroita. Niillä on kaikki osaaminen arvioida ja käsitellä niille toimitettuja esineitä. Nettihuutokaupoissa tarvitaan täysin erilaisia resursseja kuin perinteisessä huutokaupassa, jota johtaa meklari nuija kädessään. Nykyään tietokonejärjestelmät ja koulutetut ohjelmoijat hoitavat kaikki varsinaisen huutokaupan kulkua koskevat parametrit – myös modernit maksu- ja kirjanpitotoiminnot.
– Kaikki tuollainen on kiinteä osa järjestelmäämme ja tarjoamme vielä enemmän, Peder kertoo.

Mukautettua logistiikkaa

Auctionet tarjoaa palvelutoimintoa huutokaupoille. Sen tehtävä on huolehtia ostavasta asiakkaasta, ei siis pelkästään itse huutokaupan hoitamisesta. Sillä on tarjolla myös kuljetusjärjestelmä, joka on kätevä ja turvallinen tapa saada huutokauppalöydöt kotiin.
– Kun lopullinen tarjous on tehty, kotiinkuljetuksen voi tilata suoraan sivustoltamme. Me noudamme myydyn tavaran huutokauppakamarilta ja lähetämme jokaisen tavaran pakkaamostamme Malmöstä. Jos asiakas haluaa noutaa tuotteen itse, tarjoamme mahdollisuuden kuljetukseen asiakkaan lähimpään huutokauppakamariin.
– Yksikään tavara ei ole samanlainen kuin toinen. Meidän asiakkaamme ovat ympäri maailmaa, joten olemme varautuneet kaikenlaisiin kuljetuksiin. Ne yhteistyöhuutokauppamme, jotka toimivat Saksassa, Espanjassa ja Englannissa, saavat pakkausmateriaalinsa keskuksestamme.

Kaikenlaisia pakkauksia

Magnus Paulsson DS Smithiltä on vastannut toimituksista Auctionetille alusta alkaen, mitä hän kuvaa sekä hauskaksi että erilaiseksi matkaksi.
– Yleensä tiedämme tarkalleen, mitä asiakas haluaa pakata, ja voimme suunnitella räätälöityjä ratkaisuja. Tässä tapauksessa meillä ei ole siitä oikeastaan aavistustakaan. Toisinaan kyseessä on herkästi särkyvä maljakko, toisinaan raskas rautapata. Perusvaatimukset siitä, että pakkaaminen on nopeaa ja tavara pääsee perille turvallisesti ovat kuitenkin samat kuin aina muulloinkin.

Pakkaamisen tulee olla  nopeaa ja tavaran päästä perille turvallisesti.
Pakkaamisen tulee olla nopeaa ja tavaran päästä perille turvallisesti.

Kun Magnus kertoo kaikista palavereista, joissa on keskusteltu parhaasta tavasta ratkaista tämä monimutkainen kokonaisuus, ymmärtää, että se on vaatinut todella paljon ajatustyötä. Ja että hänestä on tullut todellinen asiantuntija koko DS Smithin tarjoaman tuotevalikoiman saralla.
– Olemme testanneet suurimman osan valikoimastamme. Meillä on ollut monta hauskaa palaveria, jossa ideat ovat kukkineet.

Todellista kiertotaloutta

Siihen, että verkkohuutokaupoista on tullut suosittuja, on monia syitä. Jokaiseen ostoon liittyvän kihelmöivän draaman lisäksi on helppoa ja ympäristöystävällistäkin osallistua huutokauppoihin mukavasti kotoa käsin. Ja jos otetaan huomioon ympäristönäkökohdat, huutokauppatavarat ovat yksi kierrätyksen muoto, joka säästää paljon resursseja kuluttavaa tuotantoa. Usein kaupan kohteena ovat myös laatutuotteet, jotka on valmistettu luonnonmateriaaleista, kuten keramiikasta, puusta, metallista ja tekstiileistä. Muovi ja laminoidut lastulevyt häviävät yleensä käyttäjäketjusta jo ensimmäisen kierroksen tehtyään, kun huutokauppatavarat taas tekevät kiertotaloudessa monta kierrosta.