DSSmith-joulu.jpg

Haluamme varmistaa Hyvän Joulumielen tänäkin vuonna

Yhteiskunnassamme on joukossa haavoittuvaisia ja tukea tarvitsevia, joiden elämässä avun merkitys korostuu. Joulu tulee meille kaikille, varallisuudestamme tai asemastamme riippumatta.

Hyvä Joulumieli -keräys on Mannerheimin Lastensuojeluliiton ja Suomen Punaisen Ristin sekä Ylen toteuttama keräys kotimaan vähävaraisten lapsiperheiden hyväksi. Keräyksellä hankitaan vähävaraisille lapsiperheille ruokalahjakortteja, joilla he voivat ostaa ruokaa joulupöytään.

hjm-content.jpg

DS Smith haluaa osaltaan mahdollistaa vähävaraisille lapsiperheille mahdollisuuden nauttia joulun tunnelmasta ja yhdessä olosta yhteisen ruokapöydän ääressä myös tänä vuonna – jolloin ajat ovat olleet hyvin haastavia monella tavalla. Keräykseen osallistuminen on ollut yrityksellemme jo pitkä perinne, josta olemme halunneet pitää kiinni.

Jos voimme osallistumalla keräykseen mahdollistaa osaltamme, että jouluna perheiden isät ja äidit voivat jättää huolet taka-alalle ja nauttia jouluun kuuluvista tuoksuista ja jouluruuista perheiden kanssa, koemme tehneemme merkityksellisen asian lapsille ja nuorille.

— Ari Viinikkala, toimitusjohtaja, DS Smith

Yrityslahjoituksen lisäksi henkilökuntamme on osallistunut paikallisesti hyväntekeväisyyteen ja esimerkiksi Viialan tehtaallamme kaikki toivat paketin  paikalliseen Joulupuu -keräykseen jaettavaksi paikallisille lapsille jouluna.