Koskelan kynästä: Linjat ovat sammuneet, mutta lähetys jatkuu

Torstai 17.toukokuuta oli historiallinen päivä, ja en nyt puhu harmittavasti tappioon päättyneestä MM-turnauksen jääkiekko-ottelusta, vaan hyvästä aamun avauksesta eli ensimmäisestä webinaaristamme.

Oli ilo huomata, miten paljon aihe kiinnosti ja paikalle tilaisuuteen sekä linjoille kertyi ihmisiä katsomaan lähetystä. Ja miksipä ei, onhan pakkauksen rooli muuttuvassa maailmassa mielenkiintoinen aihe. Mahdollisuuksia on niin paljon, kun vain ne osaamme ennakoida, tulkita oikein ja hyödyntää.

Digitalisaatio on pienentänyt maailmaa. Emme tee enää hankintoja vain lähikaupasta, nyt ostamme myös verkon välityksellä tuotteita yhä kauempaa. Kun ennen kauppias teki benchmarkin lähietäisyyden kilpailijoihin, kiersi katsomassa tämän hyllyt, tavat toimia ja tarjonnan, pitää nyt monessa liiketoiminnassa benchmark tehdä toisissa maissa tai eri mantereilla oleviin kilpailijoihin verrattuna. Asiakaskokemus syntyy edelleen, mutta nyt se pitää tehdä eri tavoin asiakkaan ostokanavasta riippuen.

Saimme webinaarissa kuulla viisaita sanoja pakkauksen merkityksestä ja pakkauksen tulevaisuudesta verkkoon kasvavissa määrin myös Suomessa siirtyvässä kaupassa. Saimme myös muistutuksen moneen kertaan, etteivät eri kanavat sulje toisiaan pois, vaan täydentävät toisiaan. Pakkaukselta vaaditaan silti eri asioita riippuen millaisessa jakelutiessä se kulkee: Hyllyttämisen helppous kaupassa, kasaus, kuljetus, suojaus ja asiakkaan yllättäminen verkkokaupassa. Ja ennen kuin siihen asiakkaan yllättämiseen päästään, pitää pakkaus kulkea kustannustehokkaasti ja ympäristö huomioiden logistiikassa asiakkaalle saakka.

Mielenkiintoisia asioita, joiden merkitys varmasti kasvaa tulevaisuudessa entisestään. Maailma muuttuu, ja meidän kaikkien on muututtava sen mukana. Näissä muutoksissa olemme asiakkaidemme tukena, sparraajana kohti parempaa ja kumppanina jatkossakin. Ja koska maailma on muuttunut monella muullakin tavalla, olemme muuttuneet ja muuttaneet tapaamme toimia – tänä kesänä kaikki pienetkin tehtaamme ovat Suomessa auki läpi kesän, jotta asiakkaamme saavat vuodenajasta riippumatta sellaista palvelua ja niitä pakkausratkaisuita, mitä tarvitsevat. Käänsimme tässäkin asiassa siis uuden lehden elämässä. Maailma muuttuu, mutta pakkauksia tarvitaan aina!

 

Karri Koskela