Juustoportissa vastuullisia ruokatuotteita tehdään eikä vaan meinata

Juustoportti on aina ollut elintarvikealan tienraivaaja. Juuret ovat vankasti Jalasjärvellä ja siivet ovat kantaneet maailmalle, jossa yritys on saanut vahvaa tunnustusta niin eläinten hyvinvoinnista kuin kypsytetyistä juustoistaan. Heidän tavoitteensa on jykevä.

”Haluamme olla vastuullisen ruokatuotannon edelläkävijä koko Euroopassa”, sanoo yhtiön brändistä ja markkinoinnista vastaava johtaja Niklas Keski-Kasari, jonka vanhemmat, agrologit Marjo ja Timo Keski-Kasari perustivat Juustoportin 1980-luvun lopulla.

Perheyritys on kasvanut reilussa 30 vuodessa elintarvikealan konserniksi, jossa tuotetaan noin 60 miljoonaa litraa vuodessa maitoa, kaksi kiloa sekunnissa muita elintarviketuotteita ja taotaan 80 miljoonan euron liikevaihtoa lähes 300 työntekijän voimin. Palkintoja yritykselle on ropissut vuosikymmenten varrella niin paljon, että niiden laskeminen on jo haasteellista.  

Juustoportin satumainen tarina on pitkä ja mutkittelee monen etapin kautta aina Isabella-hiehosta vegetehtaalle asti. Tarinan alussa pääroolissa oli siis Isabella, kookas musta friisiläishieho ja ihan ensimmäinen lajiaan Pohjanmaalla.

Isabella saapui Niklas Keski-Kasarin isovanhempien tilalle Jalasjärvelle vuonna 1965. Pian huomattiin, että tämän erityislaatuisen hiehon tuottamat maitomäärät olivat normaalia suuremmat ja maito soveltui  juuston valmistukseen erinomaisesti. Siitä lähti liikkeelle leipäjuuston valmistus, joka siirtyi maatilalta meijeriin seuraavan sukupolven myötä.  

”Vanhempani Timo ja Marjo jatkoivat aluksi isovanhempieni maatilan pitoa ja perustivat siihen rinnalle kahvila-meijeri Juustoportin 1989. He luopuivat navetasta 1990-luvun puolivälissä ja päättivät satsata täysillä yrityksen kehittämiseen. Hiukan myöhemmin, 90-luvun lopulla alkoi myös kellaroitujen sveitsiläistyyppisten juustojen valmistus.”  

Idea kypsytettyjen juustojen valmistuksesta syntyi Timo ja Marjo Keski-Kasarin Sveitsin matkalla. Juustoja maistellessaan he jäivät miettimään, että miksei näitä voitaisi meillä Suomessakin valmistaa. Sitten vaan sanoista tekoihin ja juuston tuotanto käynnistettiin ripeästi Jalasjärvellä, sveitsiläisten juustomestarien johdolla. Nyt juustokellari on Juustoportin suuri ylpeys ja syystäkin.  

Juustokellari on Juustoportin suuri ylpeys
Juustokellari on Juustoportin suuri ylpeys

”Me tehdään Pohjanmaalla sveitsiläistyyppisiä juustoja,  joita viedään Keski-Eurooppaan! Vientiä ovat vauhdittaneet näiden juustojen voittamat kultamitalit kansainvälisissä kilpailuissa Euroopassa”, iloitsee Keski-Kasari.  

Panostus kasviksiin ja kauraan

Juustoportissa on kehitetty matkan varrella juustojen lisäksi lukuisia hittituotteita, kuten AB-jogurtti, Vapaan lehmän maitotuotteet tai kaurapohjaiset tuotteet. Mikä on se erottava tekijä verrattuna muihin valmistajiin?  

”Me yritämme tehdä mahdollisimman hyvin sen mitä teemme. Keskitymme ns. premium-tuotteisiin eli tuote ei ole kaikista halvin, mutta jokaisen hetken arvoinen, jonka kuluttaja viettää tuotteen parissa. Tästä esimerkkinä lakkajogurtti, jonka lakat on kerätty käsin suomalaisilta soilta tai pitkään kypsytetty Viinitarhurin juusto, jota pestään viikoittain punaviini-yrttiseoksella.”

Kunnon harppaus maitotuotteista kasvisbisnekseen tapahtui 2010, kun Juustoportti osti kuopiolaisen kasvisruokatalon Kasvis Gallerian. Yrityskauppaa edelsi kuluttajien kasvava kiinnostus kasvisruokaa kohtaan.  

Juustoportissa seurataankin tarkasti ruokamaailman signaaleja ja mistä kuluttajat ovat kiinnostuneita. Arvokkaita lähteitä ovat sekä sosiaalinen media että suorat asiakaskontaktit Juustoportin omissa kahvilaravintoloissa, joita on jo viisi eri puolilla Suomea. Hyvä esimerkki uudesta signaalista oli somessa lisääntynyt keskustelu kaurapohjaisista tuotteista ja resepteistä viime vuosikymmenellä.

Juustoportin omia kahvilaravintoita on jo viisi eri puolilla Suomea
Juustoportin omia kahvilaravintoita on jo viisi eri puolilla Suomea

”Tällaisessa tilanteessa pitää toimia nopeasti. Jos tutkimukset jo kertovat, että jokin trendi nousee isoksi, niin ollaan jo myöhässä.”

Juustoportti laajensikin toimintaansa vikkelästi ja toi markkinoille kaurapohjaisen juoman vuonna 2017. Nyt erilaiset kauratuotteet kuuluvat Juustoportin päätuotteisiin ja niiden valmistus kasvaa jatkuvasti. Tuotantoa helpottaa uusi moderni laajennus, joka valmistui Jalasjärvelle, meijerin ja pääkonttorin yhteyteen 2018.

”Kaurapohjaisten tuotteiden valmistusta helpottaa se, että Suomi on kaurantuottajana yksi maailman suurimmista ja me saamme kotimaasta erittäin laadukasta raaka-ainetta. Kaura on pohjoisten leveysasteiden kasvi, joka viihtyy Suomen karuissa oloissa.”  

Vastuullisuus tarkoittaa konkreettisia tekoja

Kestävä kehitys on muurattu Juustoportin kivijalkaan jo perustamisvaiheessa. Tosin heidän käyttämänsä termi on vastuullisuus. Ja pohjanmaalaiseen tapaan vastuullisia asioita on aina tehty ja tehdään vastakin sen sijaan, että niistä vain puhutaan.

”Vastuullinen tapa toimia on meillä sisäsyntyistä ja näin on tehty aina. Jo silloin alkumetreillä, kun Timo ja Marjo myivät kahvilassa leipäjuustoa styrox-pakkauksissa, ne pyydettiin palauttamaan uudelleenkäyttöä varten”, kertoo Niklas Keski-Kasari.

Vastuullisuus Juustoportissa tarkoittaa konkreettisia tekoja ja vastuun kantamista niin ympäristön, ihmisten kuin eläinten hyvinvoinnista.

”Emme ole käyttäneet ikinä kivihiiltä tai raskasta polttoöljyä. Lämpöenergiasta 90 prosenttia on bioenergiaa ja sähkö on peräisin uusiutuvista energialähteistä. Ympäristötekoja tehdään meillä monella eri rintamalla, esimerkkeinä vaikka hiilineutraalit tuotteet tai pidempään säilyvät maidot, jotka vähentävät hävikkiä. ”

Vastuun kantaminen ihmisten hyvinvoinnista tarkoittaa käytännössä paitsi erilaisten terveyttä edistävien tuotteiden valmistusta niin ihmisten ja erityisesti nuorten työllistämistä. Juustoportti onkin saanut tunnustusta hyvänä työnantajana ja yritys on jo vuosikausia luonut joka kuukausi ainakin yhden uuden, pysyvän työpaikan.

Eläinten hyvinvoinnista vastuun kantamisessa Juustoportti toimii huippuesimerkkinä, koko Euroopassa. Juustoportista tuli 2017 kunniakkaasti Euroopan ja siten myös Suomen ensimmäinen Welfare Quality -valvottu hyvinvointimeijeri.

Suomen ensimmäinen Welfare Quality -valvottu hyvinvointimeijeri
Suomen ensimmäinen Welfare Quality -valvottu hyvinvointimeijeri

Welfare Quality on yliopistojen ja tutkimuslaitosten kansainvälisenä yhteistyönä luotu yhtenäinen arviointimenetelmä. Sen avulla voidaan luotettavalla ja yhtenäisellä tavalla tutkia eläinten hyvinvointia osana yrityksen tuotantoketjua. WQ-sertifikaatti on myös kuluttajille hyvä takuu siitä, että tuotteen valmistuksessa on huomioitu eläinten hyvinvointi.   

”Käytännössä kaikki meidän tuottajiemme maitotilat ”hyvinvointiauditoitiin” ja niiden piti saada siitä tietty hyväksytty taso.  WQ-prosessiin kuuluu tietysti maatilojen auditointi jatkossakin säännöllisesti. Meidän tuottajillamme pisteet ovat vuosi vuodelta vaan nousseet, mikä tarkoittaa sitä, että eläinten hyvinvointi on  tieteellisesti mitattuna oikein hyvällä tasolla ja tuottajat tekevät paljon eläinten hyvinvointia parantavia asioita.”  

Tämän jälkeen Juustoportille oli  luontevaa ottaa seuraava askel eli siirtyä hyvittämään kokonaan tuotteiden hiilijalanjälki. Hiilineutraalit Vapaan lehmän maidot ja AB luonnonjogurtit tulivat myyntiin vuonna 2019.

Jokainen yritys voi väittää välittävänsä ympäristöstä ja eläimistä, mutta eri asia on tehdä se aidosti ja läpinäkyvästi. Konkreettisia tekoja tarvitaan nyt, pelkkä puhe tai ajattelu ei riitä.

Niklas Keski-Kasari
Juustoportti

 Pakkaus on tärkeä osa vastuullisuutta

Vastuullinen toiminta ulottuu Juustoportin tuotannossa aina raaka-aineista pakkauksiin asti. Niklas Keski-Kasarin mielestä pakkauksella on merkittävä rooli tuotekehityksessä ja myynnissä.

”Pakkauksen merkitys on konkreettinen, se on yksi tärkeimpiä asioita elintarviketuotteissa ja osa kuluttajarajapintaa.”

Myös pakkauspuolella Juustoportti arvostaa yhteistyökumppaneita valitessaan luotettavuutta ja kestävän kehityksen mukaista toimintatapaa. DS Smithin kanssa yrityksellä on meneillään monta tuote- ja pakkauskehitysprojektia.

”Olemme pystyneet mukavasti yhdessä DS Smithin kanssa ratkaisemaan erilaisia pakkauksiin liittyviä haasteita ja olemme yhteistyöhön erittäin tyytyväisiä.”

DS Smithin Juustoportille valmistama lahjapakkaus suojaa ja tukee brändiä
DS Smithin Juustoportille valmistama lahjapakkaus suojaa ja tukee brändiä

Tulevaisuus on täynnä mahdollisuuksia

Nyt eletään vielä poikkeusaikaa ja korona on vaikuttanut erityisesti kahviloiden ja ravintoloiden liiketoimintaan isosti, näin myös Juustoportissa.

”Viime vuosi oli hankala, myös osa meijeriliiketoiminnasta supistui eli olemme kyllä ottaneet osumaa siinä missä muutkin tämän alan toimijat. Onneksi kuluttajat ovat kompensoineet menetyksiä jonkin verran, sillä vähittäiskauppa on kasvanut. ”

Juustoportissa ei olla jääty kuitenkaan murehtimaan vaan käännetään katseet tulevaan aikaan.

”Odotamme rauhassa pääsyä takaisin normaaliin ja suhtaudumme niin, että tulevaisuus on täynnä mahdollisuuksia. ”