DS Smith on julkaissut kiertotalouden mukaisen suunnittelun periaatteet

Uuden tutkimuksen mukaan kierrättäminen on sekavaa ja vuosittain Euroopassa päätyy 46 miljoonaa tonnia jätettä kaatopaikalle tai poltettavaksi.

Johtava kestävän kehityksen mukaisten pakkausratkaisujen valmistaja DS Smith on julkaissut uudet kiertotalouden mukaisen suunnittelun periaatteet, sillä uusi tutkimus osoittaa, että johdonmukainen suunnittelu on kipeästi tarpeen, jotta pakkausten kierrättämisestä syntyvää sekaannusta voidaan vähentää.  

Periaatteet on luotu yhdessä Ellen MacArthur -säätiön kanssa ja niiden avulla pyritään auttamaan yrityksiä ottamaan huomioon pakkausten uudelleen käytettävyys ja kierrätettävyys. Tutkimuksen mukaan 41% eurooppalaisista aikuista myöntää heittävänsä kierrätyskelpoista materiaalia pois.

Pakkausten kierrättämisestä syntyvää sekaannusta voidaan vähentää.
Pakkausten kierrättämisestä syntyvää sekaannusta voidaan vähentää.

Itse asiassa, 74% sanoo, että heille ei ole selvää millaisia pakkauksia voidaan ja ei voida kierrättää. Yhteensä 51% eurooppalaisista mainitsi pakkauksissa olevat epäselvät tiedot syyksi, miksi he eivät tiedä voiko sen kierrättää vai ei.

Stefano Rossi, DS Smithin Packaging -liiketoimintaryhmän CEO kommentoi: “Ihmisillä on kiistattomasti tahto vaikuttaa ilmastokriisiin, mutta moni pakkaus ei ole kierrätettävissä, ja ihmiset ovat hämmentyneitä, mikä pakkaus kuuluu mihinkäkin jätelajiin.”

“Olemme julkaisseet kiertotalouden mukaisen suunnittelun periaatteet auttaaksemme yrityksiä vastaamaan kuluttajien tarpeisiin. Periaatteiden avulla voimme huomioida suunnittelussa kierrätettävyyden, jätteen ja päästöjen synnyn ja luoda pakkauksen, joka soveltuu kiertotalouteen ja jonka avulla kuluttaja voi kierrättää enemmän.”

Tämä sekaannus vaikuttaa kuluttajien omatunnon lisäksi myös ympäristöön: Kaatopaikalle tai poltettavaksi päätyvä jäte voi maksaa jopa 1864 miljoonaa euroa vuosittain.

DS Smith uskoo, että kiertotalouden mukaisen suunnittelun periaatteet voivat auttaa sekaannuksessa sekä tukea yrityksen asiakkaita ja muita pakkausteollisuuden toimijoita muutoksessa kohti kiertotalouden mukaista toimintaa.

Periaatteiden luonnissa on huomioitu tuotteiden uusiokäyttömahdollisuudet ja syntyvän jätteen ja ilmastovaikutuksen määrä. Kiertotalouden malli tukee ympäristöä ja voi mahdollistaa kasvun pakkausteollisuudessa.

DS Smithin viisi kiertotalouden mukaisen suunnittelun periaatetta ovat:

1. Suojaamme tuotteita ja niiden brändejä – Suunnittelijan tulee aina varmistua, että pakkaus suojaa onnistuneesti tuotetta. Huonon pakkauksen vuoksi vaurioitunut tuote kuormittaa taloutta ja ympäristöä.

2. Käytämme materiaalia vain sen verran kuin on tarpeen – Pakkausmateriaalien optimoitu käyttö säästää resursseja ja vähentää jätettä

3. Suunnittelemme tehokkaaseen kiertoon – Suunnittelijamme huomioivat pakkausten tehokkuuden logistiikassa ja tarvittaessa esittävät tuotteiden muotoihin tai kokoihin muutosehdotuksia.

4. Pidämme pakkausmateriaalit käytössä – Vähennämme syntyvää jätettä pitämällä pakkausmateriaalit kierrossa niin kauan kuin mahdollista. Nopeimmillaan suljetun kierron mallin mukaisesti pakkaus voi kiertää uudeksi pakkaukseksi vain 14 päivässä.

5. Löydämme paremman tavan toimia – Haastamme suunnittelijoitamme katsomaan asioita uudella tavalla ja tuemme asiakkaitamme heidän pyrkimyksissään edistää kiertotaloutta

DS Smithin viisi kiertotalouden mukaisen suunnittelun periaatetta
DS Smithin viisi kiertotalouden mukaisen suunnittelun periaatetta

Tutkimuksen muiden tulosten mukaan 50% eurooppalaisista uskoo, että tuotteet ja pakkaukset, jotka voisi kierrättää helpommin, auttaisivat tekemään niin. Lisäksi 52% uskoo, että selkeämmät merkinnät pakkausetiketeissä auttaisivat parantamaan kierrätysastetta.

*)Tutkimustulokset perustuvat Euroopassa seitsemässä maassa (Iso-Britannia, Espanja, Puola, Saksa, Belgia, Italia ja Ranska) tehtyyn kyselyyn, johon vastasi 9000 vastaajaa 22.2.-9.3.2020 välisenä aikana.