DSSmith-kumppani.jpg

Miksi hyvä kumppani on kullan arvoinen?

Jokainen yritys on oman liikeideansa ja oman kehitystyön tuloksena syntyneen tuotteensa paras asiantuntija. Yritys itse tietää, miten tuotteen – tai palvelun – tulee toimia, jotta se täyttää tehtävänsä ja menestyy. Harvassa yrityksessä on enää tänä päivänä kaikkia niitä resursseja, joita se menestyksensä eteen tarvitsee. Ja miksi olisikaan, kun niitä varten voi olla hyvä kumppani, jonka kautta asiat sujuvat.

Oletko koskaan miettinyt miksi pakkaus on tärkeä osa tuotettasi ja miksi sen osalta kumppani kannattaa ottaa mukaan jo tuotekehitysvaiheessa? Vastaus on yksinkertainen, pakkaus vaikuttaa myyntiin ja tulokseesi. Onnistuneet pakkausratkaisut auttavat lisäämään myyntiä, alentamaan kustannuksia ja tekemään toiminnastasi kestävämpää.

Meille Packaging Strategisteille pakkaus, myyntiteline ja muut myynninedistämismateriaalit, ja tietysti pakkaamiseen liittyvät asiat, ovat intohimo ja innovaatioiden kohde. Meille kyseessä ei ole vain pakkaus. Meille se on ratkaisu, joka vaikuttaa sinun liiketoimintasi viivan alle jäävään osuuteen. Me näemme pakkauksessa valtavia mahdollisuuksia markkinoida tuotettasi, sillä ostopäätöksistä tehdään valtaosa myymälässä, jossa tuotteen tulee erottua edukseen.

Meille ratkaisun tekniset ominaisuudet, vaikutukset ympäristöasioihin ja logistiikkaan, siihen miten tuotteesi myy ja erottuu edukseen tai vaikkapa siihen, että tuotantosi voi toimia varmemmin ja tehokkaammin hyvän ratkaisun vuoksi, ovat arkea. Ne ovat asioita, joissa tahdomme olla hyviä, joihin meillä on osaamista ja joihin me panostamme omassa toiminnassamme. Me tunnemme markkinat, joissa asiakkaamme ovat, ja etsimme jatkuvasti markkinatietoa lisää, jotta voimme rakentaa ratkaisuja tukemaan asiakkaidemme liiketoimintaa ja tehdä asiakkaidemme elämästä helpompaa.

Kun otat meidät mukaan ajoissa uuden tuotteesi suunnitteluun, me osaamme kysyä sinulta kysymyksiä ja niiden avulla auttaa hahmottamaan tarvittavan pakkauksen,  ja sen vaikutuksen koko logistiseen ketjuun ja siten sinulle syntyviin kustannuksiin. Miksi kuljettaisit ilmaa, kun oikealla ja tehokkaalla ratkaisulla säästät rahaa ja suojaat tuotteesi paremmin? 

Et voi itse olla kaikkialla ja keskittyä kaikkeen. Tee se mikä on sinun yrityksesi menestykselle parasta ja keskity omaan ydinliiketoimintaasi. Anna meidän auttaa sinua keskittymään pakkausratkaisuihin parhaalla mahdollisella tavalla, tee DS Smithistä yrityksesi Chief Packaging Officer!