Joulubanner.jpg

Koskelan kynästä

Kuluva vuosi lähenee loppuaan ja tontut ovat jo selvästi liikkeellä. Pian on aika rauhoittua hetkeksi, nauttia ajasta läheisten kanssa ja ehkä avata jokin pakettikin. Mahdatko tutkia lahjan sisällön ohella sen pakkaustakin? Itse en nimittäin malta jättää sitä hypistelemättä!

Ennen kuin pysähdyn hetkeksi jouluun, on vielä pitkä lista asioita, jotka vaativat huomioitani. Niitä miettiessäni huomasin, että ihmisten toiminta on muuttunut lyhytjänteisemmäksi. Muistankin lukeneeni, että ihmisten keskittymiskyky on huomattavasti lyhentynyt kuluvalla vuosituhannella – ollen jopa heikompi kuin kultakalalla! Ainakin yksi oletettava syy on kasvanut digitalisaation määrä, joka paitsi helpottaa montaa asiaa, myös muuttaa käyttäytymistämme. Moniko lukee nytkin tätä tekstiä älypuhelimella jossain muualla kuin perinteisessä työpisteessä?

Kaikki muutokset asettavat haasteita tavoillemme toimia. Kaikki entinen ei ole huonoa tai väärää, eikä kaikkea tarvitse muuttaa, mutta vanhojen tapojen rinnalle tarvitaan jatkuvasti uusia. Siksi en malta olla toteamatta, miten hienosti sekä vanhoja ja uusia asioita voidaan hyödyntää pakkauksissa. Kaikessa muutoksessa pakkaus pitää pintansa viestintäkanavien joukossa, ja jopa kasvattaa merkitystään verkkokaupan yleistyessä. Pakkaus kertoo tarinan muutamassa sekunnissa ja aiheuttaa tunteen, joka jättää muistijäljen. Hyvin suunniteltu aikaansaa hyvän muistijäljen.

Myös pakkausten keino viestiä ja olla osa vuorovaikutusta kehittyy muutoksen mukana. Uusien teknisten ratkaisujen myötä painopinta on entistä parempi ja tuotteiden personointi mahdollistaa esimerkiksi tarkemman kohdentamisen ja tunteisiin vetoamisen. Oikein valittu sertifioitu materiaali viestii brändin suhtautumisesta vastuullisuuteen. Uutena mahdollisuutena on hyödyntää pakkauksissa lisättyä todellisuutta eri tavoin. Ajattele miten voit uuden lisätyn todellisuuden kautta varmistaa, että tarinasi kohtaa vastaanottajan, tai että tuotteillesi suunniteltu näyttävä myyntiteline kasataan samalla tavalla kaikkialla maailmassa, ja että tuotteesi tulevat siinä esiin aina samalla tavalla, juuri niin kuin olet tarkoittanut. Tai miten voit hallita riskejä entistä paremmin, kun kaikki pakkausprosessin osalliset osaavat toimia aivan kuten on suunniteltu – ilman, että odotat heidän lukevan mukana toimitettavan pitkän ohjetekstin, jota se kultakalakaan ei lukisi loppuun asti!

Olen aivan innoissani kaikista näistä mahdollisuuksista – ja niistäkin, joista en edes vielä tiedä. Koska aaltopahvi ja pahvipakkaus eivät ole Suomessa uusia keksintöjä, vaan yli 100 vuoden historian omaavia perinteisen teollisuuden tuotoksia, voisi niitä pitää vanhanaikaisena. Mutta sitä ne eivät ole, sillä ne tarjoavat huikeita mahdollisuuksia, loistavia ratkaisuja ja innostavia, toinen toistaan upeampia esimerkkejä toimia tehokkaasti, näyttävästi ja vastuullisesti. Jos haluat innostua kanssani näistä mahdollisuuksista, tutustua pakkauksen 14 päivän matkaan alusta uuteen alkuun, kaipaat ideoita tai haluat tietää, mitä kaikkea olemme kuluneen vuoden aikana tehneet onnistuneesti, missä kaikessa olemme olleet mukana ja miten asiakkaamme ovat avullamme onnistuneet, suosittelen vierailemaan verkkosivujemme tarina-arkussa ja tutustumaan DS Smithin alati kasvavaan YouTube -kanavaan. Siinä kinkun, tortun ja konvehdin välisessä raossa, lahjapakkauksen hypistelyn jälkeen.

Toivotan rentouttavaa joulun aikaa kaikille ja menestyksekästä uutta vuotta 2018!