Stallhagen.jpg

Stallhagen Ab kiihdyttää vauhtiaan olutmarkkinoilla

Ahvenanmaalainen maukkaisiin laatuoluisiin keskittynyt pienpanimo Stallhagen Ab on kasvattanut toimintaansa aina perustamisvuodestaan saakka. Kapasiteetin kasvattamisen myötä yrityksessä päädyttiin tarkastelemaan pakkauksia ja pakkausprosessin parantamista.

Haaste

Stallhagen Ab:lla tehty ansiokas työ on edistänyt yrityksen menestystä, minkä myötä pakattavat määrät ovat kasvaneet merkittävästi ja yritys on investoinut toiminnan laajentamiseksi. Kasvanut kysyntä on tuonut haasteita olemassa oleviin pakkauksiin. Kun yritys investoi toiminnan laajentamiseen, päätti se samalla investoida tuotteidensa pakkauksiin, joiden osalta Stallhagen Ab kääntyi ammattilaisen, DS Smithin, puoleen.

Ratkaisumme

DS Smith lähestyi asiakkaan tilannetta eri kanteilta. Yhtäältä haettiin ratkaisua, jossa tarkastellaan asiakkaan kokonaiskustannuksia, toisaalta haluttiin huomioida pakkausten vaikutus riskienhallintaan toiminnan kasvaessa ja kolmanneksi pakkauksen merkitys tuotteiden myynnin lisäämiseen.

Asiaan perehtyneet DS Smith asiantuntijat suunnittelivat Stallhagen Ab:lle uudenlaisen pakkausratkaisun, jossa yritys voi siirtyä yhdellä ulkoasulla tehtävästä yhden pullokoon pakkauksesta kolmeen erikokoiseen pakkaukseen olutlajikohtaisesti.

Uudistuksen yhteydessä myös asiakkaan pakkauspainatukset kokivat muutoksen. Uutena ratkaisuna Stallhagen Ab pakkaa nyt erikokoisista ja erilaista painatuksista koostuviin, toinen toistaan upeampiin ja edukseen koko logistisessa ketjussa erottuviin pakkauksiin, jotka kertovat paitsi yksittäisen tuotteen tarinaa myös yhdessä luovat yhtenäisen brändi-ilmeen. Uudistetun pakkausprosessin ja uusien pakkausratkaisujen myötä pakkaaminen ei muodostu pullonkaulaksi yrityksen investoitua tuotantokapasiteetin moninkertaistamiseen sen kiihdyttäessä vauhtiaan muuttuvilla olutmarkkinoilla.

Tulos

  • Uusi DS Smithin kanssa yhteistyössä rakennettu pakkausratkaisu on joustava, skaalautuva ratkaisu, joka tukee Stallhagen Ab:n pakkausprosessia sen toiminnan kasvaessa ja tuotannon moninkertaistuessa
  • Uudet pakkausratkaisut korostavat yhtenäistä, moniulotteista brändi-ilmettä samalla jokaisen pakkauksen kertoessa sisällään olevasta ainutlaatuisesta tuotteesta
  • Pakkausten visuaalinen ilme ja onnistuneet upeat painatukset toimivat läpi logistisen ketjun ja synnyttävät hyvän jakelu- ja asiakaskokemuksen kaikissa ketjun vaiheissa
  • Aaltopahvipakkauksiin materiaaliksi valittu päällystämätön paperi korostaa yritykselle tärkeää ympäristön huomioimista
  • Uusi pakkausratkaisu vähentää raskaita käsillä tehtäviä vaiheita tuotannossa ja parantaa siten työturvallisuutta