DSSmith_myyntiteline.jpg

Myyntiteline kasvattaa myyntiä Neste K –asemalla

Uudistettu Neste K Hatanpää Tampereella sai aikaan myynnin kasvua, kun se otti käyttöönsä myyntitelineet, joihin valittiin myytävät tuotteet harkitusti.

Neste K Hatanpää Tampereella on keskeisesti sijaitseva ja monipuolisen valikoiman omaava huoltoasema sekä palveleva K-kauppa. Kauppias Sofia Siili-Malinen on aina ollut innokas kehittämään yrityksensä toimintaa ja löytämään keinoja, joilla menestystä voi edistää. Kun Neste K Hatanpää uudistettiin täysin vuoden 2017 alussa, haluttiin myymälässä kokeilla keinoja asiakkaan huomion herättämiseksi entistäkin paremmin, mutta samalla haluttiin ratkaisun olevan joustavasti muunneltavissa saman tuoteperheen eri brändeille.

Haaste

Neste K Hatanpää Tampereen keskustassa on paitsi 24/7 auki oleva huoltoasema, jossa on ravintola, myös palveleva K-Kauppa. Vaikka yrityksessä riittää asiakkaita, haluttiin löytää keino, jolla tiettyjen tuoteryhmien tuotteiden myyntiä voidaan edistää, ja jolla asiakkaiden huomio voidaan herättää entistä paremmin.

Ratkaisumme

Koska DS Smith pyrkii aina yhteistyössä asiakkaidensa kanssa löytämään asiakkaan liiketoimintaa parhaiten tukevan ratkaisun, ehdotti se Neste K Hatanpäälle myynnin lisäämiseksi Neste K-brändi-ilmettä noudattelevia kevyitä, siirreltäviä, mutta silti tukevarakenteisia aaltopahvista valmistettuja myyntitelineitä.

Tähän tarpeeseen suunnitellut ja valmistetut myyntitelineet asetettiin paikoilleen kassojen lähelle sellaisiin paikkoihin, joissa asiakkaat liikkuvat ja joihin ei liikkeen olemassa olevilla kalusteilla saanut tuotteita esille. Telineiden käyttöönoton myötä tehtiin seurantaa niiden vaikutuksesta myyntiin. Vertailujakson aikana telineissä myytiin suklaapatukoita, joita ennen telineitä myytiin perinteisestä makeishyllystä. Myyntitelineeseen sijoitetun uutuustuotteen myynti kasvoi vertailujakson aikana yli 300 % ja markkinoilla jo tutun tuotteen myynti kasvoi 94 %. Osa myynnin kasvusta selittyy varmasti myynnissä olleiden tuotteiden omilla vetovoimatekijöillä, mutta myyntitelineellä ja sen sijoittelulla myymälässä saattoi vielä lisävaikuttaa tuotteiden kysyntään.

Koska Neste K Hatanpään myynnin lisäämiseksi suunniteltu myyntiteline ei ollut sidottu yksittäisen tuotteen ulkoasuun, vaan Neste K -brändiin, voi kauppias käyttää sitä vaihtelevasti eri tuotteille, joiden huomiota haluaa nostaa kulloinkin. Samaa brändi-ilmettä toistavat telineet luovat myös yhtenäisen yritysilmeen tilaan.

Tulos

  • Neste K Hatanpään kampanjatuotteiden myynti kasvoi jopa yli kolminkertaiseksi myyntitelineiden tulon myötä
  • Siirrettävä myyntiteline voitiin sijoittaa paikkaan, johon kiinteillä kalusteilla ei saatu tuotteita esille
  • Neste K -brändi-ilmettä noudattava myyntiteline käy monipuolisesti eri tuotteille tarpeen mukaan
  • Ratkaisu on paitsi kevyesti siirreltävä, myös tukeva ja silti sen voi lopulta kierrättää pahvipakkausten mukana luontoa kuormittamatta
  • Neste K Hatanpäälle myyntitelineen hankinta oli helppoa, sillä kerrottuaan tarpeistaan, DS Smith suunnitteli ja valmisti  telineitä tarvittavan määrän, jotka se toimitti suoraan myymälään.

Asiakkaan kokemus

”Kokemuksen perusteella voin sanoa, että siirreltävät myyntitelineet toimivat tarkoin valituissa kohteissa. Telineet tuli pidettyä helposti täysinä ja myyvän näköisinä, kun ne olivat erityisen näkyvästi myös omien silmien edessä.
Vaikka olen siirtynyt 1.8.2017 alkaen Oriveden K-Supermarketin – ja jatkossa myös kahden K-Marketin – kauppiaaksi, uskon että seuraajani tulee hyödyntämään Neste K Hatanpäälle hankittuja myyntitelineitä yhtä menestyksekkäästi. Toki itsellenikin tästä kokemuksesta jäi paljon hyvää tietoa mukaan otettavaksi uusiin haasteisiin!”

Kauppias Sofia Siili-Malinen, Neste K Hatanpää Tampere (31.7.2017 saakka),
K-Supermarket Orivesi (1.8.2017 alkaen) sekä K-Market Orivesi ja Oriveden aseman K-Market (syys-talvi 2017/2018 alkaen)