flower-box.jpg

Kukkien kuljetuspakkaus ruotsalaiselle Blomsterboxenille

Tuoreet kukat tuovat aina iloa, mutta ajoitus ja suojaaminen ovat kriittisen tärkeitä. Liian aikaisin lähetetyt kukat eivät ehkä ehdi puhjeta täyteen kukoistukseensa, ja niiden on oltava täydellisessä kunnossa halutun vaikutelman aikaansaamiseksi. Blomsterboxenin perustajan intohimona on myydä kukkia, jotka todellakin ansaitsevat tulla annetuiksi eteenpäin, rakkaudella. Kukkien on oltava kauniita myyntihetkellä ja niiden on säilyttävä kauniina pitkään.

Haaste:

Pakkauksen on oltava yhtä täydellinen kuin huolella vaalittujen kukkienkin. Tällöin on otettava huomioon, että kasvavat kukat ovat eläviä olentoja, jotka hengittävät ja ne ovat herkkiä iskuille ja rajulle käsittelylle. Lisäksi ruukkukukat on kasteltava huolellisesti pakkaamisen yhteydessä, joten pakkauksen on kestettävä kosteutta.

Ratkaisumme:

Aloitimme pakkauksen suunnittelun tiimityönä, jotta voisimme kehitellä erilaisia ideoita ja ratkaisuja ja tutkia niitä tarkemmin. Näistä lähtökohdista käsin suunnittelimme tukevan pakkauksen, jonka ilmanvaihto toimii hyvin. Laatikossa kukat pysyvät paikoillaan, joten ne eivät pääse vaurioitumaan.

Tulokset:

  • Vertaansa vailla olevat suojausominaisuudet ja räätälöity ratkaisu, joka takaa, että kukka pysyy paikoillaan vaikka laatikko olisi ylösalaisin.
  • Pienemmät kustannukset: pakkausratkaisu mahdollistaa helpon varastoinnin, kuljetuksen ja pakkaamisen.
  • Pakkauksen upea ulkoasu ja laadukkuus tukevat tuotemerkin ominaisuuksia ja korostavat pakkauksen sisällä olevaa kaunista tuotetta.

Olemme erittäin tyytyväisiä pakkaukseen, joka meillä nyt on. Pakkaus on läpäissyt tulikokeensa menestyksekkäästi. Olemme kuitenkin aina kiinnostuneita tuotekehityksestä ja siksi jatkammekin pakkauksen vahvuuden kehittämistä myös jatkossa, sillä se mahdollistaa hyvin monien erityyppisten kukkien pakkaamisen.

— Cecilia Crona, Blomsterboxenin toimitusjohtaja